sunnuntai 14. elokuuta 2016

Viimeistä viedään, niin luulen

Olen ilmoittautunut viimeiselle kurssille joka minun vielä pitää suorittaa ennen kuin voin anella tutkinnonsuoritusoikeutta Jyväskylän yliopistolta.

Tai ainakin luulen, että näin on. Tarkoitukseni oli mennä englannin tekstinymmärtämiskurssille, mutta koska sellaista ei järjestetä ensi syksynä Turun avoimessa, ilmoittauduin English Adacemic Skills -taijollekinsellaiselle. Toivottavasti se kelpaa eikä siitä ainakaan haittaa ole. Jos ei kelpaa, menen sitten sille toiselle kun se taas on ohjelmassa.

Kurssi pidetään torstaisin, kerran viikossa ja se kestää syyskuusta marraskuuhun. Järjestin jo keväällä kansalaisopiston kirjoittajakurssini alkamaan torstaisin puolilta päivin, jotta ehdin Uudestakaupungista Turkuun illaksi.

Olen nyt saanut viettää kesää opiskelusta vapaana. Ei se missään näy, jos ajatellaan jotain puutarha- tai muita harrastusasioita, mutta olen sentään ehtinyt lukea kaikenlaista.

Tuntuu jo syksyltä. Ei ihan vielä tarvitsisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti