sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Alkaa olla valmista


Lastenkirja alkaa nyt olla siinä vaiheessa, että voisin palauttaa sen ohjaajalleni. En nyt kuitenkaan palauta, sillä minun pitää vielä kirjoittaa lisäksi muutaman sivun tutkielma siitä, miten kirjani istuu genreensä. Tämä siksi, että käsikirjoitus ei yllä teksteiltä vaadittuun minimipituuteen, 70 liuskaan. En halua silti venyttää tekstiä vain venyttämisen takia.

Selvennykseksi vielä se, että tuo 70 sivua oli vähimmäispituus Genreenharjaantumis A -kurssilla. Tällä B-kurssilla teksti on tehtävä valmiiksi, olipa sivuja kuinka paljon tahansa. Tämä minun tekstini nyt ei täytä pituusvaatimuksia mitenkään päin. Jos siitä kuitenkin joskus syntyisi ihan oikea lastenkirja, siinä olisi reippaasti toistasataa sivua.

Kahden viikon päästä pitää palauttaa proseminaarin aloitustehtävä. Olen jo aloittanut sitä ja jatkan tänään.

Aloitustehtävässähän piti mm. kertoa, mikä kirjoittamiseen liittyvä aihe kiinnostaisi tutkimusmielessä eniten. Taisin jo kertoakin täällä, että minua kiinnostaa kirjoitusprosessi.

Varmaan tulen myös hiomaan käsikirjoitusta vielä. Parasta, mitä sille voisi tehdä, olisi antaa sen nyt olla jonkun aikaa, muutama kuukausi, vuosi, ja mennä sitten jonnekin rauhaan ja yksinäisyyteen kirjoittamaan se kerran vielä uusiksi.

Haaveilen siitä, että voisin joskus vetäytyä jonnekin ihan yksin kirjoittamaan. Luulen, että puolivalmiin käsikirjoituksen muokkaaminen olisi juuri sopivaa työtä sinne yksinäisyyteen.

Ehkä menen joskus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti