Nopeaälyisyys ei koskaan ole ollut leimaa-antava ominaisuus minulle. Järjenjuoksuni on hitaahkoa ja verbaalinen säkenöinti toisten heiniä. Keksin kyllä osuvia sanontoja erilaisiin tilanteisiin, mutta yleensä päivän tai pari myöhässä.
Mitäköhän tällä pohjustan? Meni niin pitkään tuota alkukappaletta sorvatessa, että ajatus unohtui.
Sitä vissiin, että kirjoittamisen aineopintojen kallistuessa loppuaan kohti oivalsin vihdoin, mitä olen tekemässä. Kun siis kurssin nimi on Genreen harjaantuminen on tarkoitus harjoitella genren ominaispiirteitä eikä voittaa kirjallisuuspalkintoja.
Harjoittelu tarkoittaa sitä, että voi kokeilla erilaisia tapoja tehdä asioita ja että erehtyminen sallitaan.
Olen kertonut monta kertaa genreenharjaantumiskurssista, mutta en vielä kertaakaan sitä, mitä yritän tehdä. Häveliäisyys saa nyt riittää kun ei siitä työn kannalta ole edes ollut mitään hyötyä.
Kirjoitan lastenkirjaa. Hyvin perinteistä ja yllätyksetöntä tarinaa, jonka päähenkilönä on pieni tyttö. Hän on joko kahdeksan- tai kymmenvuotias ja vaikka asialla on suuri merkitys, en tiedä vielä, kumpaa.
Arvatkaa, olenko katunut! Olen. Viime kesänä, vuosi sitten, olin ihan varma genrestä ja ideastani mutta sitä intoa riitti tuskin jouluun saakka. Mutta vaikka valinta kaduttaa, työ on tehtävä loppuun asti. Aloitin kirjan kirjoittamisen tekstikokoelmakurssilla. Genreenharjaantumiskurssilla harjaannutaan ja seuraavalla kurssilla työ viimeistellään ja tehtävä on jos aikoo joskus valmistua.
Huonomminkin voisi olla. Olisin suuruudenhulluuskohtauksen riivaamana saattanut valita genrekseni viisisataasivuisen sukuromaanin tai jotain muuta yhtä yltiöpäistä. Lastenkirjan ei tarvitse olla kovin pitkä. Jos muuttaisin päähenkilön kolmevuotiaaksi, tarina voisi olla hyvinkin lyhyt.
Näyttää siltä, etten edes halua oppia kirjoittamaan paremmin.
Tällä kurssilla työ lähetetään jossain vaiheessa kahdelle ihmiselle väliarviointia varten. Toinen on oma ohjaajani, toinen joku muu, minun tapauksessani ystäväni Äidinkielenopettaja. Nämä kaksi arvioijaa antavat tekstistä lausunnon ja näiden uusien osviittojen mukaan kirjoittaja kirjoittaa loput. Tällä kurssilla tekstiä pitää muistaakseni syntyä noin 75 liuskaa vähintään.
Olen pettänyt kaikki itselleni ja teille antamani lupaukset ja livennyt kaikista aikatauluista. Työ edistyy silti, kirjoitin sitä tänäänkin vähän. Ja eilen.
Huomennakin voin kirjoittaa, mutta en illalla, silloin olen hoitamassa luottamustehtävää. Toimittajana sitä joutuu eriskummallisiin tilanteisiin, mutta tämä on ihan uutta: menen tuomaroimaan missikisoja. Lehdistön ihannetyttö on nyt minun vastuullani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti