Rupean runolle

Tulihan se kurssi valmiiksi: Kirjoittamisen opettamisen perusteet lähti arvioitavaksi tänään. Samalla istumalla ilmoittauduin lyriikkakurssille ja kävin jo kirjastossa hakemassa osan kirjoista. Nyt päästään runoilemaan!

Lähetin eilen kirjoittamisen opettajalle huolestunutta postia. Tutkin tulevia kursseja ja olin ymmärtävinäni, että kandidaatintutkintoon kuuluvaa proseminaaria varten minun on mentävä Jyväskylään useita kertoja. Ei siinä muuten mitään, mutta kun sinne on pahuksen pitkä matka, 400 kilometriä. Kaiken lisäksi seminaareja pidetään maanantaisin ja silloin minä olen kurssia pitämässä...

Voi voi, mitä tästä vielä tulee? Sitä kysyin opettajalta, mutta hän ei ole vielä vastannut.

Lyriikkakurssi tuntuu oikeastaan aika innostavalta. Eihän sitä tiedä, vaikka löytäisin itsestäni runoilijan. En ole pahemmin yrittänyt runoilemista paitsi ihan nuorena tyttönä. Silloin lähetin - jonkun äidinkielenopettajan kehotuksesta varmaan - kokoelman kirjoittamiani runoja arvosteltavaksi. Olisiko kyseessä ollut joku Nuoren Voiman juttu tai jotain, en jaksa muistaa. Ehkä ei kuitenkaan, sillä sen muistan, että arvostelutilaisuus pidettiin Raision kirjastossa ja siellä oli joku siihen aikaan melko nimekäs runoilija antamassa palautetta. Minun runoistani sanottiin suunnilleen niin, että ne ovat ihan näppäriä, mutta vähän vaisuja ja nuoren kirjoittajan sopii etsiä ilmaisun voimaa vaikka juoksulenkeiltä.

Runous on kummallinen alue, josta en ymmärrä muuta kuin että joko tykkään tai en. Jos unohdetaan huonot, väkisin väännetyt riimittelyt, on runouden arvottaminen mielestäni hyvin vaikeaa. Kuka voi sanoa muodollisesti pätevästä runosta onko se parempi kuin joku toinen?

Ehkä kysymykseni osoittautuu tyhmäksi kun nyt pääsen perehtymään runoilun anatomiaan.

Huomenna haen Turusta loput kurssikirjoista; siitä se sitten taas lähtee.