Epäaidon erottaa heti

Olen ihmetellyt yliopiston opintotietojärjestelmää, Korppia. Siellä on paitsi tietoja kursseista, myös tietoja siitä, kuinka moni ja millä arvosanoilla kursseja on suoritettu. Se, mikä minua on ihmetyttänyt on kurssisuoritusten vähäisyys. Esimerkiksi oma viimeisin suoritukseni, Omaelämäkerrallisen kurssin suoritus, ei näkynyt siellä ollenkaan.
Kysyin asiaa ja nyt tiedän, että kaikki suorituksia ei näytetä Korpissa, riippuu siitä, kuka suorituksen arvioi. Hyvä tietää, etten enää ihmettele, jos kurssille on ilmoittautunut 80 ihmistä ja suorituksia tulee vain 20.

Muuten olen vetkutellut monta päivää proosakurssin aloituksen kanssa. Ensimmäinen tehtävä oli kirjoittaa tosipohjainen kertomus. Helppoa kuin mikä, luulisi.Sain kuitenkin kehitettyä aloittamisesta niin suuren ongelman, että yöunetkin olivat vaarassa. Kunnes sitten tänä aamuna keksin, mistä kirjoitan ja nyt kertomus on valmis.

Kertomuksessa kiroillaan aika paljon. Sille ei mahda mitään, ihmisten täytyy saada puhua niin kuin puhuvat. Näen heti - kaikki muutkin näkevät - jos tarinan henkilöt puhuvat epäaidosti.

Kiroilemisessakin täytyy olla aito. Minulla oli kerran, hirveän kauan sitten, poikaystävä, jonka lempilausahdus ja järein kirosana oli: "Voi herranpieksut". Eihän semmoisesta mitään voi tulla, mies kiroilee kuin eunukki.

Asiasta toiseen. Kerään parhaillaan rohkeutta voidakseni tarjoutua kouluihin sijaiseksi. Olen selannut nettikeskusteluja sijaisena työskentelemisestä ja yrittänyt päästä perille, olisiko minulla mahdollisuuksia. Voisi olla.

Haluaisin kokeilla opettajan työtä tavallisessa koulussa. Olenhan minä nyt kansalaisopistossa opettajana, mutta se on erilaista.

Mitään haaveita ja unelmia ei pitäisi hautoa loputtomiin. Kaikkea, mistä haaveilee ja mikä on mahdollista, pitäisi edes kokeilla. Sen takia kerään nyt rohkeutta soittaakseni jollekin rehtorille ja kysyäkseni töitä.

Nettikeskustelujen perusteella sijaiseksi pyrkiminen tosin voi olla jokseenkin itsetuhoinen hanke.