keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Turhan jyrkkää ja tarpeetonta


Kirjallisuuden oppimistehtävä edistyi taas vähän. Listasin kirjallisuusteorioita ja löysin niitä kolmetoista. Siis kolmetoista erilaista tapaa tarkastella kirjallisuutta. Mestari se, joka kaikki taitaa.

En vielä perehtynyt  teorioihin tarkemmin. Entuudestaan minulle ovat jotenkin tuttuja vain biografinen ja feministinen kirjallisuudentutkimus.

Biografinen teoria tarkastelee kirjallisuutta kirjailijan kautta. Tämä on helppo teoria, sillä kirjasta kuin kirjasta löytää yhtymäkohtia kirjailijan elämään. Teorialla on kuitenkin ankaria vastustajia, jotka eivät halua tietää kirjailijasta yhtään mitään, tahtovat häivyttää hänet kokonaan pois ja tarkastella kirjaa tietämättä sen tekijästä vähääkään.

Minusta tuo on turhan jyrkkää ja sitä paitsi tarpeetonta. On teoksia, jossa kirjailijan elämä kummittelee taustalla aivan varmasti, ei puhettakaan muusta. Tällainen on esimerkiksi Aino Kallaksen Reigin pappi. Siitä kirjailija on itse sanonut, ettei mikään muu hänen teoksistaan ole niin hänen omasta elämästään kuin se. Miksi siis pitäisi yrittää unohtaa se rakkaustarina, joka Reigin papin innoituksena on ollut?

Mutta.

Ei kaikkea voi selittää näin yksioikoisesti. En halua, että jos kirjoitan tarinan, jossa seikkaillee juoppo ja väkivaltainen aviomies, omaa miestäni aletaan katsoa kieroon ja ihmetellään, miksi minä suostun olemaan juopon ja väkivaltaisen miehen kanssa naimisissa. Ei se niin mene. Eikä minun mieheni ole sellainen.

Kirjoittajakurssilla luin tänään palautekeskustelusta saamaamme palautetta. Opettaja kiitti monipuolista keskustelua, mutta kritisoi toisaalta muun muassa joitain liian lyhyitä palautteita. Hän pyysi ajattelemaan, miltä muutaman lauseen mittainen palaute sen saajasta tuntuu.
Sitä onkin hyvä miettiä. Miltä tosiaan tuntuu, jos on tosissaan kirjoittanut jotain, tehnyt parhaansa kaikin tavoin ja sitten joku sanoo "ihan kiva".

Ei semmoinen käy. Lapset saavat sanoa "ihan kiva" kun äiti kysyy millainen tarhapäivä, koulupäivä, leiripäivä, kesätyöpäivä, opiskelupäivä, työpäivä ja ensimmäinen hääpäivä oli, mutta palautteenantajan täytyy pystyä parempaan. Täytyy pystyä sanomaan, miten niin ihan kiva.

Toivon, että opin tällä kurssilla antamaan kunnollista palautetta. Sellaista, josta oikeasti on hyötyä vastaanottajalle. Ja siksi minun on syytä suhtautua kaikella vakavuudella kaikkiin kolmeentoista kirjallisuusteoriaankin, vaikka valehtelisin jos sanoisin, että aihe kiinnostaa ihan älyttömästi.

Mainitsin muuten pari päivää sitten Arne Nevanlinnan Varman, jota olin aloittamassa. Ikävä kyllä kirja oli pettymys. Ei huono, mutta en oikein pysynyt kärryillä. Nyt menossa oleva Enid Blytonin elämäkerta on verrattomasti kiinnostavampi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti